Tulinkin joskus pohdinnassani siihen lopputulokseen, että jotta pystyisi syömään terveellisesti ja järkevästi, tulisikin ensiksi tehdä muutoksia itseasiassa muutamassa sinänsä itse syömiseen liittymättömässä tavassa tai asiassa.
Tiskaaminen. Kun tiskit tiskaisi heti, pysyisi keittiö siistinä ja kynnys ylipäänsä ryhtyä laittamaan ruokaa olisi pienempi. Kerroinkin jo aikaisemmin, kuinka keittiömme on todella pieni, eikä esimerkiksi pöytätilaa ole juuri nimeksikään. Kuka jaksaa väsyneenä ja nälkäisenä töiden jälkeen ensin tiskata järjettömän tiskivuoren, että olisi tilaa alkaa tekemään ruokaa ja sitten vielä alkaa tekemään se itse ruoka? Minä harvemmin ja tällaisissa tilanteissa tulee sorruttua nopeisiin ja helppoihin, mutta harmittavan usein myös epäterveellisempiin vaihtoehtoihin.
Ostoslistan tekeminen kauppaan. Kun suunnittelee viikon tai edes muutaman päivän ruoat valmiiksi ja kirjoittaa tarvittavat ainesosat ostoslistaan, on kaupassa käynti huomattavasti helpompaa ja mukavampaa, unohtamattakaan kukkaroystävällisyyttä. Kun kauppaan menee etukäteen tehdyn ostoslistan kanssa, ei myöskään (töiden jälkeen nälkäisenä ja väsyneenä) sorru aivan niin helposti niihin huonoihin vaihtoehtoihin, kun kaupassa pyöriessä yrittää keksiä jotain nopeaa ja helppoa.
Eväiden valmistelu jo edellisenä iltana. Aamut on kiireisiä eikä ylimääräisiä minuutteja juurikaan ole, on eväät ja töihin otettavat välipalat järkevin valmistella jo edellisenä iltana. Ongelmana tässä on minun kohdallani se, etten vaan meinaa muistaa! Tämä on erityisesti välipalojen kannalta kriittinen, koska jos en ota välipalaa töihin, ei sitä tule syötyä lainkaan. Kun esimerkiksi lounaan kohdalla voin hakea hätätilanteessa lounaan alakerran ravintolasta, eikä se sitten jää kokonaan väliin. Nyt olen tosin yrittänyt ottaa töihin evääksi proteiinivanukasta, jonka voi tehdä vasta aamulla, mutta siinäkään ei kovin kauaa mene. Valmistelu ei välttämättä ole edes muuta kuin hedelmien tai esimerkiksi rahkan nostaminen oikeaan paikkaan jääkaapissa, että kaiken hoksaa aamulla ottaa mukaan. Ei lainkaan iso tai aikaavievä toimenpide illalla, mutta seuraavana päivänä tulee sitten syötyä terveellisesti välipalojakin.
Voisi ajatella, että isot muutokset alkavat pienillä askeleilla ja kuten otsikon aforismikin sanoo, ei uusiin tuloksiin päästä vanhoilla tavoilla. Nyt otankin uuden, pienen askeleen kohti uusia tuloksia ja muutan ruokailuun liittyviä tapoja edes näiden yllämainittujen asioiden verran :-)
-C
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti