Ensikosketus pienryhmässä treenaamiseen

Ensimmäinen treeniryhmätapaaminen takana. Osallistun siis personal trainerin vetämään treeniryhmään, johon osallistuu lisäkseni kolme muuta nuorta naista. Tulemme tapaamaan vielä 7 kertaa. Ensimmäiselle kerralla aikaa kului eniten käytännön asioista keskustelemiseen. Sovittiin uusia treeniaikoja ja jokainen sai täytettäväkseen lapun, jossa kyseltiin mm. kuinka usein on aikaisemmin treenannut ja mitkä ovat omat tavoitteet. Tarkoituksenani on ollut ryhtyä elämäntapamuutokseen ja siksipä kirjoitin omaksi tavoitteekseni hyvinvoinnin. En ole ryhtynyt laihduttamaan ja näin sen yhä ajattelenkin, mutta kirjoitin kuitenkin paperiin toiseksi omaksi tavoitteekseni myös painonpudotuksen. Mutta niin muutkin. Painonpudotuksen voisi kyllä odottaa tulevan kylkiäisinä, sitten kun elämäntavat ovat todella saatu pykälän paremmiksi. Tulemme treenaamaan yhdessä pääasiassa kerran viikossa, jonka lisäksi saamme pt:ltä viikon ajaksi kotitehtävän, joka voi koskea esimerkiksi muita viikon treenejä. Myös ruokailuihin tulemme saamaan vinkkejä. Kuulostaa hauskalta, olen odottavaisin mielin. Mielenkiintoista nähdä, millainen ryhmä meille muotoutuu, millaisia treenejä vedetään verrattuna yksin treenaamiseen ja miten ryhmätsemppi ja ehkä -painekin tulee vaikuttamaan.

Tänään ehdittiin treenata siis vain 12,5 minuuttia. Tarkka, mutta hyvin tehokas aika! Havaintoja itsestä tuon lyhyen treenin aikana: olen hidas ja huononkuntoinen. Ponnistusvoimani on onneton. Boxille hyppyjä en uskaltanut edes yrittää (noloa!) ja kyykkyhypyissäkin hypyn korkeus oli todella matala. Elämäni ensimmäiset burbeet jäivät hyviksi yrityksiksi. No, löytyy ainakin osa-alueita, joissa petrata. Hah, vaikka eipä ole sellaista, jossa ei olisi tarvetta petrata. Ryhmästä saa todennäköisesti myös ulkoista motivaatiota: en hemmetti vie oo aina se surkein!

- C

Oppitunti armollisuudesta

Täällä jälleen! Tarkoituksenani ei ollut aloittaa kerran viikossa päivittyvää blogia, mutta aika ei ole riittänyt nyt toistaiseksi tiheämpään päivittelyyn. Menen mieluummin treenaaman, kuin tulen kotiin istumaan sohvalle ja kirjoittelemaan blogiin ;-) No ei vaan, olisi paljonkin kaikenlaista mukavaa  kirjoiteltavaa, mutta kuten kaikki tietävät, aika on rajallista. Opiskelen nyt myös työn ohessa yhtä avoimen yliopiston kurssia omaksi ilokseni, joten sekin vie nyt kevään aikana aikaa.

Kulunutta viikkoa voisi kuvailla työntäyteiseksi, stressaavaksikin. Olen syönyt aivan liikaa herkkuja tällä viikolla. Viime viikolla sain rajattua herkkujen syömistä kiitettävästi, mutta tämä viikko oli kyllä todellista vastapainoa. Syypäänä stressi, ehkä väsymyskin sekä yksin kotona oleminen. Tunnesyömistä selkeästi siis. Huono aika kuukaudestakin kaiken lisäksi.

Olen liikkunut tällä viikolla 4 kertaa: kahdet itsenäiset salitreenit, yhdet treenit pt:n kanssa sekä yhden rauhallisen, noin tunnin mittaisen kävelylenkin. Vaikka toisaalta, näinhän se on nyt ollutkin jo jonkin aikaa, että liikunnan olen saanut säännöllisemmäksi osaksi arkeani (voisin jo varovaisesti sanoa, että luonnolliseksi osaksi arkea), mutta ne herkut... Mutta herkuista huolimatta todettakoon, että olen ylpeä itsestäni, kun salikortti ei aikaisempaan tapaan ole jäänyt lompakon pohjalle makamaan, vaan maksan palvelusta, jota todella käytän.

Jossain vaiheessa viikkoa tunsin epäonnistuneeni epäterveellisen syömisen vuoksi tässä koko elämäntapamuutoksessa. Ärsytys ja epäonnistumisen tunne meinasi aluksi jopa estää salille menon. Olisi ollut niin helppo tulla töistä suoraan kotiin ja jatkaa sitä mässäystä sekä erityisesti sitä itsensä sättimistä ja repsahduksesta aiheutunutta huonoa oloa, suorastaan ahdistusta. Onneksi tajusin, että tämä viikko nyt vain vaati hieman riman laskemista ja että voin aivan hyvillä mielin olla itselleni armollinen asian suhteen. Repsahtamisia tulee, mutta tärkeintä on, ettei niitä ota tavaksi. Nyt on vaan entistä enemmän motivaatiota palata ruotuun. Olen tästä ahaa-elämyksestä hyvin tyytyväinen. Elämäntapamuutos on käynnissä ajatuksissa siis! Aikaisemmin olisin luovuttanut kokonaan yhden epäonnistumisen jälkeen, mutta nyt niin ei käynyt. Jes!

Treenikuulumisia vielä sen verran, että personal trainerin kanssa treenaamiseen tulee muutos heti ensi viikosta lähtien, sillä loput yksilökäynnit siirretäänkin hieman myöhemmin toteutettaviksi ja osallistun seuraavan 8 viikon aikana pt:n pitämään pienryhmään! Olen tästä todella innoissani. Ryhmässä on minun lisäkseni kolme muuta nuorta naista ja treenaamme yhdessä pt:n johdolla. Ryhmästä saa varmasti eri tavalla tsemppiä ja mahdollisesti treenaaminenkin on hieman erilaista? En tiedä, mutta sen tulen näkemään tulevien viikkojen aikana. Kerron pienryhmätreenaamisesta myöhemmin lisää :-)

Reipasta ja motivaatiorikasta alkavaa viikkoa kaikille!

-C

Vuoden ensimmäinen arkiviikko

Vuosi ja elämäntapamuutos ei alkanut ollenkaan hassummin. Treenejä kertyi kiitettävästi tälle viikolle viime viikon sairasteluista huolimatta. Tiistaina kävin tosiaan aloittelemassa liikkumista kevyen kävelylenkin muodossa. Torstaina kävin salilla treenaamassa selän, rinnan ja kädet. Olipa muuten kiva olla salilla taas treenin parissa, varsinkin kun ei ollut ruuhkaa, jota kyllä kovasti ihmettelen. Tammikuun alkupuolen arki-ilta ja välillä vapaiden painojen alueella ei ollut kuin toinen treenaamassa minun lisäkseni. Jos saisin valita, kävisin aina typötyhjällä salilla. Illalla käytiin vielä poikaystävän kanssa yhdessä kävelylläkin.

Perjantaina kipasin töiden jälkeen tuttuun tapaan salille. Perjantain treeni on lähes poikkeuksetta viikon paras treeni, sama se mitä treeni käytännössä on. Treenaamaan pääsee usein jo vähän aikaisemmin ja onhan edessä viikonloppu, jota ei kyllä voi aloittaa paremmin kuin treenin jälkeisillä fiiliksillä. Perjantaina treenasin salilla jalkoja ja vatsoja. Olin taas kuolla. Askelkyykky kiertäen kyykkyjen, askelnousujen ja maastavetojen jälkeen on jotain niin tuskaista, ettei sitä edes itsekään tajua ennen kuin siinä vasta tehdessä. Mutta ihanaa rääkkiä  kai  se vaan kuitenkin on. Eilen lauantaina kävin tarkoituksella kävellen kaupassa vähän kauempana, vaikka kevyt palautteleva kävely se treenaamisen kannalta vain olikin. Tänään vetäisen vielä jalkaani lenkkarit tai salihousut, lähden lenkille tai teen kotitreenin. Voisiko illan saunavuoroa muuten edes ansaitakkaan? ;-)

Viikko kului myös mukavasti syömistenkin osalta. Pieniä terveellisiä välipaloja saisin kylläkin lisätä, tai oikeastaan ylipäänsä alkaa syömään. Arkena en kuitenkaan syönyt mitään kovin epäterveellistä. Pari kertaa jouduin syömään ns. ylimääräistä nostaakseni verensokeria illalla tai yön aikana. Nuo tuollaiset tankkaamiset ottaa päähän, mutta juuri nyt ei kauheasti muutakaan voi ja näillä mennään.

Perjantaina tein jotain, mitä en muista aikoihin tehneeni, jos ylipäänsä koskaan. En ostanut lainkaan karkkia tai muita herkkuja! Tuli kylläkin ostettua liian hyvää leipää (karpalo-cashew ciabatta, nam!), jota sitten söin liikaa, mutta tuo karkittomuus on niin iso juttu minulle, joten pari ylimääräistä leipäpalaa ei tätä voittajafiilistä vie. Eilen pidettiin poikaystävän kanssa suunnitellusti herkkupäivä: itsetehtyjä hampurilaisia ja tietysti myös karkkia. Kaiken sen mättämisen jälkeen ajattelimme yhteistuumin, että herkutella voi, mutta jatkossa yritämme muistaa termin kohtuus... Tänään käytiin syömässä aasialainen buffet, joka ei tainnut olla kevyimmästä päästä rasvan käytön suhteen. Eilisestä oppineena söin kuitenkin tänään kohtuudella, joten en pode huonoa omaa tuntoa tuosta lähes roskaruoan syömisestä.

Yhteenvetona voisin todeta, että hyvä viikko. Olen liikkunut säännöllisesti. En vetänyt herkkuja 3 päivää kaksin käsin niin kuin useimmiten. Ehkäpä nämä on juuri niitä pieniä askelia, joita tässä kannattaakin ottaa?

Olen tässä kirjoitellessani ladannut itseeni energiaa kuuntelemalla hyviä biisejä. Nyt lähden muuttamaan sen energian hikipisaroiden muotoon. Mukavaa alkavaa viikkoa! Minä aloitan viikon treenit huomenna treenaamalla pt:n kanssa pitkästä aikaa :-)

-C

Liikunta - kuin virtapiikki lihakseen

Olen kirjoittanut tekstin jo tiistaina, mutta jostain syystä Blogger teki tekstistä luonnoksen julkaisemisen sijaan. Viikonlopun aikana tulossa tuoreempiakin kuulumisia :-) 

Flunssa alkaa hiljalleen olla selätetty ja arki on alkanut, ainakin töiden teon suhteen. Treenien kanssa on vielä pitänyt hieman himmailla, mutta loppuviikosta olisi tarkoitus päästä taas normaaliin rytmiin niidenkin suhteen. Eilen tosin kävin varovaisesti rauhallisella kävelyllä. Ai että teki hyvää saada raitista ilmaa, kiva pikku pakkanenkin kun oli.

Nyt kun nämä pari työpäivää on venynyt tavallista pidemmäksi, on joutunut hieman miettimään, miten motivoida itsensä liikkumaan. Eiliselle kävelylle itseä ei tarvinnut kyllä edes patistaa, mutta vähänkään rankempi aerobinen treeni kauhistuttaa ajatuksena. Kuntoni ei ole aikuisiässä missään vaiheessa ollut hyvä, mutta nyt jo portaiden kulkeminen hengästyttää. Voiko viikon tauko ja lepääminen todella vaikuttaa kuntoon noin nopeasti? Tietysti minulla on vielä flunssan rippeitä jäljellä, jotka varmasti osittain vaikuttavat tilanteeseen jossain määrin. 

Eli lyhyesti sanottuna, hieman täytyy nyt itseä motivoida uudestaan palauttelemalla mieleen niitä motivoituneita ajatuksia, joita sairastaessa oli. Valitettavasti aikaiset aamut ja niiden tuoma väsymys tuntuu vievän sen terävimmän kärjen innostuksesta. Mutta kyllä se tästä. 

Potkuna omalle persukselleni tässä vielä joitakin ajatuksia siitä, miksi liikkua:

Terveys. Kaikkihan sen tietää, että liikunta vaikuttaa selkeästi ja suoraan omaan terveyteen. Liikunnan terveysvaikutuksia voisi listata varmasti hamaan loppuun asti, mutta itselleni selkeimmät ja samalla merkittävimmät ovat vaikutukset diabeteksen hoitotasapainoon ja sitä kautta yleisesti omaan terveyteen. Huonolla hoitotasapainolla kun voi saada itselleen jos vaikka mitä sairautta lisäriesaksi. Lisäksi mielessäni on erityisesti se, että parempi lihaskunto mm. parantaa ryhtiä ja sehän puolestaan vaikuttaa selän hyvinvointiin. Muutenkin, kun korsetti on kunnossa (mitä itselläni ei juuri nyt vielä ole...), uskoisin oman olemisen olevan helpompaa. Omaa kehoa on silloin helpompi kannatella.

Jaksaminen. Liikunta kuluttaa energiaa, mutta siitä saa myös valtavasti voimaa jaksamiseen. Aivan kuin joku pistäisi salaa lihakseen jonkun virtapiikin. Joskus erityisesti onnistuneen treenin jälkeen kotona pälpätän kuin papupata ja siinä huomaamatta saattaa vaikka jopa tiskatakin, täysin vahingossa. Tulee lähes supermiesolo. Ja se tunne, kun on väsyttänyt itsensä liikunnalla. Silloin nukkumaan meneminen on jotain mahtavaa ja unikin laadultaan varmasti parempaa, ainakin haluan uskoa näin. 

Itsensä haastaminen. Kai meissä jokaisessa on suomalaista sisua? Minussa ainakin ajoittain on, ainakin vähän ja saatan saada itseni välillä sinnikkäästi työskentelemään jonkin tavoitteen saavuttamiseksi. Tosin, sinnikkyyteni on tuupannut olemaan ajoittain aika lyhytjänteistä, mutta jospa sopivilla haasteilla senkin saisi riittämään tarpeeksi pitkälle. Ajattelinkin haastaa itseni pariin asiaan treeneissä, mutta siitä lisää myöhemmin.  

Painonhallinta. Vaikka en varsinaisesti ajattele laihduttavani, en laittaisi yhtään pahekseni, jos elämäntapamuutoksen myötä saisin karistettua muutaman kilon ja sentin. Pelkällä liikunnallahan se tuskin tulee tapahtumaan varsinkaan näillä ruokailutottumuksilla. Liikunann merkitys painonhallinnassa korostunee sitten, kun saan hiljalleen ruokavaliotakin terveellisemmäksi. Tämä on ainakin toiveena. 

Nämä kaikki voisikin itseasiassa tiivistää tavoitteeseen kokonaisvaltainen hyvinvointi. Tarviiko edes mainita sitä hyvää oloa, joka tulee treenin jälkeen? Adrenaliinit saa aikaan ihmeitä. 

Näitä kun miettii, mikään tekosyy ei ole riittävän hyvä treenien väliin jättämiseen. Jaksaa jaksaa, painaa painaa! 

Kuvituksena kuvia syksyiseltä kävelyltä, jolloin tuuli kovaa. Meri näytti voimaansa ja pysähdyin kuvailemaan sitä. Oli suorastaan voimaannuttava kävelylenkki. 

Flunssan pakottamana treenitauolla - mites tuo motivaatio?

Kipeänä ollessa on pakko levätä, sehän on selvä. Se on todella tylsää ja puuduttavaa, tiedätte varmaan. Minulle on käynyt taas sairaslomalla sama kuin millä tahansa lomalla. Pieni hetki aikaa, jolloin ei ole paljoakaan tekemistä tekee sielulle hyvää, vaikka kuinka olisi nenä samaan aikaan tukossa. Alan inspiroitua kaikenlaisesta. Hengähdystauko saa luovuuden kukkimaan. Olisi kiva uudistaa sisustusta, tekee mieli kokeilla uutta kosmetiikkaa, olisi kiva jopa etsiä ja kerätä kokeiltavia reseptejä. Lista on loputon.

Tämän makoilun aikana olen inspiroitunut erityisesti yhä lisää liikkumisesta. Liikuntainspiraation takana on ollut erityisesti Instagram, jota selaillessa olen vähän tiedostamattanikin eksynyt katselemaan erilaisia liikuntakuvia. Erityisesti videopätkät erilaisista saliliikkeistä ovat inspiroineet. Lisäksi nappasin keskiviikkona kaupasta Anna-lehden, jossa perinteisesti hehkutetaan keventämisestä ja treenaamisesta. Sattuipa tänään postiluukusta sopivasti tippumaan myös Kauneus & Terveys -näytenumero. Inspiraation ruokkijoita riittää.

Tietystihän tässä kääntelen veistä haavassa, kun en itse pysty nyt liikkumaan niitä muutamaa askelta enempää, joita otan liikkuessani sohvalta keittiöön ja sohvalta sänkyyn. Niinhän se tyypillisesti menee, että nyt tekisi mieli liikkumaan niin vimmatusti, mutta entäs sillon kun on terveenä? Kummasti se into yleensä aina kuitenkin vähenee siinä vaiheessa.

Sairastaessa laitetaan motivaatio testiin. Miten jatkaa säännöllistä treenaamista? Miten päästä kiinni rytmistä, kun on muutamaksi päiväksi saanut vajota sohvalle nenäliinavuoren alle? Alkuvaiheessa tämä on niin hyvä paikka eksyä juuri löydeltä polulta ja palata edelliseen, epäterveellisempään elämäntapaan. Koen kuitenkin, että tämä pieni pakollinen tauko on tehnyt minulle vain hyvää. Motivaatio on kasvanut inspiroitumisen sivutuotteena. Minulla on ollut nyt jälleen erilainen into liikkumiseen, kuin vaikkapa ennen joulua. Olisin voinut tehdä helposti aloittelijalle tyypillisen virheen ja liikkua jopa liikaa, joka sekin tappaa motivaation nopeasti. No, en kyllä voi sanoa päässeeni kunnolla vauhtiin ennen tämän pöpön iskemistä tämän vuoden puolellakaan. Aattelen joka tapauksessa, että tämä pieni pakollinen tauko on tehnyt hyvää myös tästä näkökulmasta, etten uuvuta itseäni ennen kuin pääsen alkuunkaan.

Innosta huolimatta lauantaille varatut jumpat piti perua, sillä diabeteksestakin johtuen tätä flunssaa on turha pitkittää lähtemällä liikkumaan liian aikaisin. Elättelen kuitenkin pieniä toiveita siitä, että pääsisin viikonloppuna pienelle kevyelle kävelylenkille.

- C

Ps. Oon kyllä omasta kokemuksesta ihan samaa mieltä tämän aivotutkijan kanssa, että töissäkin pitäisi ajoittain vähän vaan hengata ollakseen luova, stressitön ja muutenkin vaan hyvä työntekijä. Helsingin Sanomien juttu tämän linkin takana: Työpaikoilla pitäisi hengailla enemmän, sanoo aivotutkija.

Voihan räkä!

Sunnuntain orastava kurkkukipu enteili harmillisesti kunnon flunssaa ja täällä sitä ollaan sohvan pohjalla nenäliinapaketin kanssa. Jouhevasti olen vuoroin lukenut kirjaa, torkkunut, pelannut puhelimella, selannut nettiä, lukenut kirjaa, torkkunut,...

Tänään olisi ollut treenitkin pt:n kanssa, mutta ei auttanut kuin perua. Kovasti yritin eilen illalla levätä, jotta olisin ollut tänään kunnossa, mutta hyväksi yritykseksi jäi. Harmittaa tosi kovasti! Ulkonakin olis ollut pakkasesta huolimatta niin kaunis aurinkoinen sää, että terveenä olisin ehdottamasti pistänyt nenäni ulos pidemmäksi aikaa kuin vain pikaisen kauppareissun verran. Oli pakko hakea nenäliinoja ja kurkkupastilleja.

Toivottavasti tämä flunssa luovuttaa pian, ettei treenitauko venyisi kovin pitkäksi.

- C

Voisinko syödä terveellisesti?

On asia, joka tällä hetkellä herättää paljon ajatuksia, suurimmalta osalta ristiriitaisia ja lannistavia. Terveellinen ruokavalio. Tiedän syöväni ajoittain todella epäterveellisesti. Luulen tietäväni, ainakin aavistelevani, miten kuuluisi syödä.  Aamupalan pitäisi olla monipuolisempi. Aamupäivällä pitäisi syödä pieni välipala töissä, samoin iltapäivällä. Toisinaan päivällinen on leivän ja jugurtin puputtamista. Herkut pitää jättää pois. Pohdin kovasti sitä, onko minulla todella riittävästi motivaatiota laajentaa tätä elämäntapamuutosta ruokavalion puolelle? Voisinko syödä terveellisesti?

Eihän muutoksen toki tarvitsisi olla alkuun iso. Lisää kasviksia ja enemmän vettä voisi olla alkuun hyvä muutos minulle. Olen kai vaan niin epäsuunnitelmallinen ihminen, että tuntuu vaikealta edes aloittaa ja yrittää. Eväiden tekeminen töihin ja niin edelleen. Työpaikalla on ruokala, jossa on hyvät, mutta melko rasvaiset ruoat. Salaattipöytäkään ei aina ole kovinkaan tuore, toisinaan koko lounaan voisi koota salaattipöydästä. Keittömme kotona on onneton. Ei tiskikonetta, eikä tilaakaan. Ruoanlaitto ei todellakaan ole herkkua (heh heh) tässä asunnossa. Nyt tosin ruokailu työpaikkaravintolassa kallistuu ja kotona tehtävät eväät tulisivat selkeästi edullisemmiksi. Olisiko tämä hyvä muutoksen paikka?

Ensimmäisessä postauksessa kerroin, etten juurikaan käsittele diabetesta tässä blogissa, mutta se pilkahtelee esiin ajoittain väistämättä. Sairastuessani 15 vuotta sitten lääkäri määräsi jokaiselle aterialle hiilihydraattimäärät, jotka tuli syödä tiettynä kellonaikana oli nälkä eli ei. Elämä oli siis hyvin aikataulutettua ja ennalta määrättyä myös ruokailujen suhteen. Luojan kiitos hoitomuodot ovat kehittyneet, eikä hoito ole nykyään lainkaan niin jäykkää kuin ennen. Koen kuitenkin tällä historialla olevan vaikutusta myös tähän, että vuosien tarkan "kurin" jälkeen ruokailuille jaksaisi uhrata ajatuksia riittävästi. Olisin varmaan lähes yhtä laiska asian suhteen ilman diabetestakin, mutta diabeetikkona mukana on turhautumista, toisinaan angstiakin. Miks aina pitää suunnitella, laskea, ennakoida? 

Luulen, että muuttaessani ruokavaliota terveellisemmäksi, täytyy minun edetä pienin, lähes huomaamattomin askelin. Lisätä hyvää, karsia huonosta. Kun muutetaan hyvinkin juurtuneita tapoja, on kai annettava itselle myös aikaa oppia uusia tapoja. Kuulostaa niin helpolta jopa tähän kirjoitettuna, mutta kun mietin niitä arkisia tilanteita, joihin tämä asia vaikuttaisi, on sisälläni ahdistusta. Tarvisin selkeän, monipuolisen listauksen helpoista ruoista, joita valmistaa itse. Listan terveellisistä, helpoista välipaloista. Tahdonvoimaa vastustaa makeanhimoa. Ja ihan käytännön asioissa minun täytyisi esimerkiksi muuttaa aamurutiineja, että ehtisin syömään kunnollisemman aamupalan, luksusta olisi syödä se vieläpä ilman kiirettä.

Onneksi saan asiaan apua, keltäs muultakaan, kuin personal trainerilta. Teen hänelle parhaillaan ruokapäiväkirjaa, jota pitää tietysti kirjata kaikki syömiset tarkasti ja rehellisesti. Nolottaa palauttaa se, mutta jospa muutos lähtisi tästä. Että itsekin katsoo ihan ensiksi totuutta silmiin.

Vastauksena tekstin alussa esittämääni kysymykseen: voisin syödä terveellisesti, kunhan tavoite jaetaan selkeisiin pieniin askeliin. Ruokavalion muuttaminen terveellisemmäksi maksaa varmasti vaivansa äkkiä takaisin, hyvänä olona.

Painiikohan kukaan muu samanlaisten ajatusten kanssa? Onko joku kenties jo selvittänyt  samantyyppiset ongelmat jollain hyväksi havaitulla ratkaisulla?

Rakas treenipäiväkirja

Tällä viikolla liikkuminen on jäänyt vähän toivottua vähäisemmäksi. Selityksinä mm. lomalta palaaminen ja pyhät. Olen meinannut potea tästä huonoa omaa tuntoa, mutta nyt karistan ne tunnot heti harteilta, sillä yksi uuden vuoden tavoitteestani oli vähentää stressiä ja kuunnella kehoa armollisemmin. Vaikka alkuviikon päivät menivätkin töissä, oli kroppa vielä jossain määrin lomafiiliksillä ja kotonakin oli reissujen jäljiltä asioita hoidettavana.

Perjantaina oli viikon ensimmäiset treenit, yhteiset treenit pt:n kanssa pienen joulutauon jälkeen. Treenin jälkeen lähdin jälleen salilta hymyssä suin. Koin treenin aikana oivalluksia mm. pakaran aktivoimisesta ja lonkkien asennoista. Nämä ovat asioita, joita en ehkä ikinä kuuna päivänä olisi itse tajunnut. Lonkan oikean asennon tunnistamiseen tarvitsen vielä ulkopuolisten silmien apua, asento on vielä satunnaisesti, tiedostamatta välillä oikea ja välillä väärä. Nämä pt-treenit täyttivät jälleen toiveeni ajatellen asioita, joita pt:n palkkaamiselta toivoin ja joista kerroin eilisessä postauksessa. Jostain hullusta päähänpistosta tein treenien jälkeen kotona vielä Paremmas Tikis 21 päivässä -haastetta kaksi kierrosta.

Eilen tiesikin sitten tehneensä, sen kertoi takareidet, kyljet ja haiukset. Tarkoituksena oli eilenkin mennä tekemään Box200-haaste salille, koska kotona ei ole tarpeeksi jykevää tuolia porrasnousuja varten. Ajateltiin ystävän kanssa olla reippaita ja käydä ennen salia kaupungilla hoitamassa pari asiaa ja mennä sen jälkeen salille. Nälkä yllätti ja väsy iski asioiden hoitamisen jälkeen ja sali jäikin välistä. En kyllä tiedä, miten se niin kipeillä lihaksilla ois onnistunutkaan.

Ja sitten seuraa synnin tunnustus. Matka kotiin kävi Punnitse ja Säästä -kaupan kautta. En vaan voi vastustaa niitä valkosuklaa-salmiakki-lakuja. Jos saisin jatkossa syödä vain yhtä herkkua, olisi se ehdottomasti tämä. Kyytipojaksi piti kaupasta hakea vielä Pepsi Maxia.

Eilinen menikin siis suunitelmista poiketen treeneittä ja herkutellen. Voi minua.

Tänään aamupalan jälkeen aloin pohtia, missä muodossa liikuntaa tänään harrastaisi. Vaihtoehtoina oli lenkkeily tai sali, jopa uimista mietin hetken. Tiesin, että salille pitäisi mennä, mutta tuskastutti niin kovin, kun en ole vieläkään täysin varma kaikista saliohjelmassa olevista liikkeistä. Erityisesti kaksi ohjelman liikettä tuottavat tuskaa. Tällainen mä just oon: kun tietää, että jotain pitäisi tehdä, mutta ei tarkalleen tiedä, miten asia tehdään oikein, tulee suuri ärsytys ja hanskojen heittäminen tiskiin on lähellä. Sali-itsetuntoni on todella heikko ja mikään ei oo nolompaa, kuin yrittää tehdä jotain salilla, josta ei ole varma. Googlailin, kyselin poikaystävältä. Helkkari, mehän käytiin nämä liikkeet pt:nkin kanssa erikseen läpi ja silloin tuntui selkeältä, miten ne tehdään. Hetken tuskailtuani päätin jättää pohtimisen sikseen, vetäsin salikamppeet niskaan ja lähdin salia kohti.

Paremmas Tikis -haasteessa oli sopivasti tänään haasteena harrastaa aerobista liikuntaa, joten päätin mennä salille kävellen. Vähän rimaa hipoen tuli tosin tämä haaste täytettyä, kävelyä tuli varmaan aikalailla tasan 1. tason eli 30 minuutin verran ja sekin jaettuna kahteen osaan, meno- ja paluumatkaan.

Ohjelmassa oli jalat ja vatsat. En tiedä, johtuiko perjantain treenistä, lauantain herkutteluista vai tämän aamun korkeista sokereista, mutta tuntui, että kuolen salille. Lihakset väsyivät ja hengästytti.  Yhden vatsalihasliikkeen jätin tekemättä kokonaan, koska TRX ei ollut vapaana eikä voimaakaan kyllä ollut kehuttavaa määrää enää siinä vaiheessa.

Treeni tuntuu jo nyt menneen perille. Tänään on venyteltävä.

- C

Miksi palkkasin personal trainerin?

Viime syksynä vaihdoin salia, kuten edellisessä postauksessa kerroinkin. Uuteen jäsenyyteen kuului siis ilmaisia treenejä personal trainerin kanssa. Aloin pohtia, mitä jos ostaisin yhteisiä treenejä lisää eli niin sanotusti palkkaisin itselleni personal trainerin. Olinhan jo aikaisemmin haaveillut personal trainerista, mutta pitänyt sitä niin kalliina, että ajatukset todella jäivät haaveilun tasolle. Tuntuihan se hullulta, että maksaisin kymmeniä euroja yhteisistä treeneistä personal trainerin kanssa. Olin kuitenkin kyllästynyt siihen tietämättömyyteen, osaamattomuuteen ja näiden aiheuttamaan turhautumiseen, mitä liikuntaan ja erityisesti salitreeniin liittyi. Liekö mukana myös orastavaa 3kympin kriisiä, kun ajattelin, että elämäntapoja on nyt todella muutettava.

Minulla ei ollut käytännössä aikaisempaa kokemusta personal trainerin kanssa työskentelystä. Minulle on aikaisemmin tehty kaksi saliohjelmaa ammattilaisen toimesta, mutta noilla kerroilla on oikeastaan "vain" mietitty liikkeet ja katsottu, että teen ne kutakuinkin oikein. Noilla kerroilla saliohjelmaa ei siis ole edes kokonaan tehty yhdessä läpi. En missään nimessä vähättele näiden ohjelmien merkitystä, sillä ne ovat patistaneet minut käymään oikeasti siellä salillakin pelkkien jumppien sijaan, mutta koen, että treenaaminen oli joiltakin osin kuitenkin vähän sinnepäin tekemistä.

Halusin saada enemmän tatsia treenaamiseen. Vaikka olin jonkin verran säännöllisesti liikkunutkin aikaisemmin, halusin karistaa liikunnasta pakkopullamaisuuden rippeet ja tehdä siitä elämäntavan. Haastaa itseäni. Halusin saada minulle räätälöidyn saliohjelman, jonka liikkeet oikeasti osaisin tehdä ja joka näin kannustaisi ja motivoisi jatkamaan. Halusin saada vinkkejä ja apuja asioihin, joiden suhteen olen ollut epävarma. Näihin lukeutuu mm. askelkyykky, jota suorastaan vihasin aikaisemmin. Niin, ja tietysti se ruokavalio.

Ainoa miinuspuolena oli tuo jo mainitsemani raha. Ajattelin kuitenkin, että voisin laittaa saman rahan paljon turhempaankin. Se on sijoitus itseeni ja personal trainerin kanssa tehtäviin treeneihin sitoutuisin takuulla. Halusin päästä treenaamisen makuun kunnolla, joten sovin personal trainerin kanssa yhteisiä treenejä riittävän määrän. Lisäksi ajallisesti riittävän pitkälle ajalle sovitut treenit sitouttavat lisää ja pääsen hommasta jyvälle enemmän kuin muutaman kerran tapaamisten aikana mahdollisesti pääsisin.

Nyt yhteisistä treeneistä on takana noin puolet. Personal trainerin palkkaaminen ei ole kaduttanut minua yhtään.

-C

Sokerihiiri treenaa

Olen ollut koko 28 vuotta kestäneen elämäni sokerihiiri. Herkkuperse. Pullaposki. You name it. Voisin elää pelkällä karkilla ja muulla makealla. Päivittäin on hetkiä, jolloin tekisi mieli jotain makeaa. Useimmiten nämä hetket ovat ruoan jälkeen, jolloin herkut ovat jälkiruoan roolissa tai sitten nälkäisenä makeaa kaipaa välipalaksi. Makea, erityisesti karkki, on (ollut) myös isossa roolissa rentoutumisessa. Niinpä lähes poikkeuksetta perjantaisin tieni vie Makuuniin tai Filmtowniin. Karkkipussi aukeaa usein jo ennen kuin varsinainen päivällinen on syöty.

Sokerihiireys näkyy toki kehossakin. Painoindeksi kertoo minun olevan lievästi lihava. Näin on ollut jo useamman vuoden, ei kuitenkaan aina. Oloni tunnen usein vähintäänkin merkittävästi lihavaksi. Vaatteet eivät istu, peilikuva ei miellytä. Toisinaan tämä keho turhauttaa todella paljon. Mutta koska karkki...

Olen myös diabeetikko ja haluan heti alkuun  korostaa, että näillä asioilla ei vastoin yleisiä vääriä käsityksiä ole yhteyssä toisiinsa. En ole sairastunut diabetekseen siksi, että olisin syönyt liikaa sokeria. Syystä tai toisesta oma elimistöni alkoi tuhota haiman insuliinia tuottavia beetasoluja. Toki sokerihiireys tuo haasteensa diabeteksen hoitoon, mutta se on oma juttunsa se. Diabetes tuo kuitenkin myös haasteensa liikkumiseen ja jopa jossain määrin elämäntapojen muutamiseen, joten sen vuoksi maininta tästä sairaudesta, joka kuitenkin todennäköisesti tulee kirjoituksissa vähemmän jatkossa näkymään.

Liikuntaa olen harrastanut elämäni aikana todella vaihtelevasti. Lapsuudessa harrastuksiini kuuluivat mm. ratsastus ja kilpatanssi. Yläasteikäisenä liikunta rajoittui lähinnä hyötyliikunta pyöräilyyn ja satunnaisiin aerobictunteihin. Lukiossa kävin silloin tällöin uimassa. Tähän asti olinkin luonnostaan melko hoikka, mutta lukiossa kiloja alkoi salakavalasti kertyä.

Säännöllisen epäsäännöllinen liikunta kuvaa hyvin lukion jälkeistä elämää lähes tähän päivään saakka. Olen ollut eri kuntosalien jäsen, todella vaihtelevalla menestyksellä. Toisinaan olen oikeasti maksanut käyttämistäni palveluista, toisinaan olen maksanut kuntosalin kuukausimaksuja siellä juurikaan käymättä. Muistan kaksi aktiivisempaa kautta, jolloin ainakin toisen aikana laihduinkin muutamia kiloja. Ensimmäisen aktiivisen kauden aikana liikunta rajoittui lähinnä BodyPumppiin, toisen aktiivisemman kauden aikana lempilajikseni muodostui BodyCombat salitreenien ohella.  Näihin aikoihin todellisen haasteen toi yhdistelmä yliopisto-opinnoista ja vuorotöistä kaupan kassalla.

Viimeisin epäonnistunut kuntosalijäsenyyteni ajoittuu vuoteen 2012, kun muutin kauas kaupungista, jossa olin asunut koko elämäni. Sain silloin kuntosalijäsenyyden "halvalla". Halpahan se ei siis missään nimessä ollut käyttämättömänä, käytettynä olisi ollut. Katkaistuani salijäsenyyden, otin hieman myöhemmin muka virheistä viisastuneena 3kk salikortin samassa talossa olevalle salille. Arvaatte varmaan, sielläkin käyminen jäi. Olen ollut aina innoissani salijäsenyyksistä ja suunnitellut treenejäni, mutta päätöksestä alkaa liikkua enemmän on puuttunut aina selkeästi se jokin, kun salikortit ovat jääneet pyörimään vaan lompakon pohjille.

Ystäväni muutti asumaan kanssani samaan kaupunkiin keväällä 2014 ja hänen innoittamana otin jälleen salikortin uudelle salille. Jälleen edellisistä kerroista viisastuneena: toistaiseksi voimassa olevan jäsenyyden. Kävinkin kuntosalilla aikaisempaan nähden melko säännöllisesti. Treenit painottuivat BodyCombattiin ja uusin rakkauksiin: ShBamiin ja BodyJamiin. Verensokerit kiittivät, mutta liikunnan lisääminen lisäsi myös pakollisten välipalojen määrää, jotta verensokerit eivät laskisi liian alas. Aikataulut ystäväni kanssa eivät kuitenkaan enää natsanneet parin kuukauden jälkeen ja ajoittain sain tsempata itseäni kovastikin mennäkseni yksin salille tai jumppaan. Vaihdoin salia toisen ystäväni muutettua samalle paikkakunnalle. Toinen ystäväni asuu hyvin lähellä minua - ja olemmepa samassa työpaikassakin. Ystävällä oli säännöllinen treenaaminen jo elämäntapana, loistava treenikaveri siis!

Ja niin olenkin treenannut syyskuusta 2014 vähintään 2 kertaa viikossa lukuunottamatta kahta viikkoa. Treenikertoja on parhaimmillaan ollut viikossa 5. Suurin kiitos kuuluu ystävälleni, vaikka aina emme tietystikään olekaan päässet samaan aikaan treenaamaan. Uuten salijäsenyyteen kuului ilmaisia treenejä personal trainerin kanssa. Aloin näiden treenien aikana pohtia, mitä jos ostaisinkin personal trainerin palveluita näiden ilmaisten jälkeen.

Ja lopulta ostinkin. Syitä ja pohdintaa personal trainerin palkkaamiseen on sen verran, että niistä lienee järkevämpi kertoa omassa postauksessaan. :)

Tulen teksteissäni käsittelemään jo mainitsemiani karkkihiireyttä, treenejä personal trainerin kanssa ja ilman sekä yleisesti hyvinvointia, jota kohti haluan pyrkiä yhä kokonaisvaltaisemmin. Kirjoitan blogia mahdollisille lukijoillekin, mutta suurelta osin myös itselle.

Kuulemisiin!

- C